Olen muuttanut Tuusulasta marraskuussa 2010 Helsinkiin. Liityin täten niiden tuhansien muuttajien joukkoon, jotka vuosittain muuttavat Tuusulaan ja sieltä pois. Muutin Jokelaan keväällä 1992, Tuusula on ollut kotikuntani siis pitkään. Muutimme kuntaan aikoinaan pienten lasten kanssa ja nyt lasten kasvettua totean, että tässä nykyisessä elämäntilanteessa mielekkääseen vapaa-ajanviettoon löytyy mahdollisuuksia enemmän muualta ja työmatkakin lyheni huomattavasti.
Kunnallisia luottamustehtäviä olen hoitanut Tuusulassa 2004 kunnallisvaaleista lähtien, kotikunnan vaihtuessa luovuin samalla niistä. Tuusulan puolesta ry, kotoisasti Tupu, jatkaa ansiokasta työtään kuntalaisten hyväksi edelleen ja tilalleni on valittu uudet edustajat asioita hoitamaan. Luopuminen aikaa vievästä, mutta paljon antavasta vaikuttamisesta ei ollut helppoa, mutta ajatus muuttamisesta oli kypsynyt mielessä jo jonkin aikaa. Nykyisessä kotikaupungissani arvostan toimivaa joukkoliikennettä ja lähellä olevia palveluita ja puistoja, mm koirapuistoja.
Olen nähnyt, kokenut ja oppinut valtavasti kunnallisen ja seutukunnallisen päätöksenteon kiemuroista ja saanut olla vaikuttamassa moniin tuusulalaiseen arkeen vaikuttavissa asioissa. Tästä mahdollisuudesta olen erittäin kiitollinen Tupulle ja Suomen Sitoutumattomille ja kiitän samalla kaikkia tuusulalaisessa päätöksenteossa mukana olevia/olleita poliitikkoja ja viranhaltijoita hyvästä yhteistyöstä! Jokelassa liikun jatkossakin eikä Tuusula katoa mielestä mihinkään, seuraan kunnan asioita taatusti jatkossakin suurella mielenkiinnolla.