Varajäsenen roolissa pääsin tutustumaan heti ensimmäiseen uuden kunnanhallituksen kokoukseen ja katsos - kokouskäytäntö olikin mielenkiintoinen. Kokoustekniikka on erilainen, kuin kokouksissa yleensä, mutta täytynee tarkistaa, joudunko raastupaan, jos sitä julkiseti kommentoin, jätän kommentit aikaan, kun olen tämän varmistanut.
Mutta julkisesta pöytäkirjasta löytyvää infoa on sen sijaan se, että uusi puheenjohtajamme, jonka runsaista jääviyksistä valtuustoryhmämme esitti julkisen huolensa, malttoi johtaa ensimmäistä kokousta reilun 15 minuuttia. Hän poistui vähin äänin kokouksesta juuri sopivasti ennen pykälän 57 avaamista. Pykälä koski kunnan lausuntoa yleissuunnitelmaa maaantie 145 rakentamisesta välillä Mäyräkorpi-Kirkonkylä, asia tunnetaan paikallislehdissä paremmin Itäisen ohikulkutien jatkeena. Mikäköhän johti nopeaan poistumiseen juuri tässä kohtaa kokousta, jääviys-sanaa asianomainen ei käyttänyt, toki poistumista ei muutenkaan selitetty???? Mielenkiintoista, etten sanoisi...
Itäisestä ohikulkutiestä käytiin vilkas keskustelu hyvän ja havainnollisen virkamiesesittelyn jälkeen. Äänestämäänkin innostuttiin pariin otteeseen, ensin tien ajokaistojen määrästä. Tia Laine-Ylijoki esitti kunnan lausuntoon lisäyksen kaavalautakunnan päätöstekstin mukaisesti eli että tie suunnitellaan 1+1 ajakaistoin, demarit esittivät ensivaiheessa ajokaistoja 1+1. Kokoomus olisi halunnut yleissuunnitelmalausuntoon selvitystä eri vaihtoehdoista Järvenpään liikenteen ohjaamisesta sekä Hyrylän itä- että länsipuolelta.
Nuorten kesätyöllistämisestä käytiin myös hyvä keskustelu, yhteisesti todettiin, että kun hallitus huhtikuussa palaa asiaan, niin mikäli yritykset ja yhdistykset eivät hae työllistämisrahoista kaikkea omaa osaansa, kunta työllistää nuoria suunniteltua enemmän. Työllistämistukea voi anoa yhdistys, järjestö, yritys ja osan rahasta käyttää kunta omaan työllistämistoimintaan. On tärkeää käyttää koko määräraha nuorten hyväksi. Aarno Järvisen esityksestä osa kesätyöpaikoista tarjotaan ensisijaisesti vammaisille nuorille.
Kunnanhallitus nimesi edustajiaan lautakuntiin ja neuvostoihin, itse osallistun yhtenä kolmesta edustajasta maaliskuussa Uudenmaan liiton kuntien edustajainkokoukseen. Tuusulan kunnan etusivulta löytyvät aina tuoreet päätökset heti kokouksen jälkeen, virallinen pöytäkirja löytyy sen tarkistamisen jälkeen seuraavalla viikolla kotisivuilta "Kunnan toiminta ja päätöksenteko"- otsikon takaa.
Kirjoitan tätä aamupäivällä, mutta huom. en työaikanani, työaika alkaa klo 12.00 ja nyt kello 9.50... pikkukoira on käynyt jo ulkona, isot lähtevät nyt... aurinkoista talvipäivää!