keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Helmikuun alun kuulumisia

Pitkästä aikaa päivitystä. Kotikone hajosi, nyt pikkuläppäri lainassa hetken, pikaisia kuulumisia siis...

Alla oleva kolumni julkaistiin paikallislehdessämme eilen eli tiistaina 10.2., tänään julkaistiin nuorisovaltuustomme kannanotto Nuorisoaseman tilanteeseen. Tänään uusi sosiaali- ja terveyslautakuntamme kokoontui ensimmäiseen "oikeaan" kokoukseensa ja siellä esityslistalla vuoden 2009 käyttösuunnitelmassa kuuleman mukaan oli lause, jossa mainittiin Nuorisoaseman muuttavan alkuvuodesta Tuusulan sosiaalitoimiston tilooihin Autoasemankadulle. Tosiasiallisesti muuttosuunnitelmat olivat jo niin valmiit, ettää ensi maanantai on mainittu varmana muuttopäivänä.

Näin toimii avoin ja läpinäkyvä päätöksentekomme. Asioita täytyy luonnollisesti valmistella ja suunnitella kovastikin, mutta nyt olivat jo kaikkien tasojen virkamiespäätöksetkin jo tehty ja muuttopäivä ilmoitettu ennenkuin asia eli toimintaperiaatteen täydellinen muutos tilamuutoksen myötä oli ollut käsittelyssä yhdessäkään luottamuselimessä. Jostakin syystä Nuorisoaseman tilakysymys oli irrotettu suuresta sos.ter.tilaselvityksestä, johon se on kuulunut ja joka on kokonaisuutena tulossa käsittelyyn myöhemmin.

Lautakunta päätti kuitenkin yksimielisesti, että Nuorisoasema toimii jatkossakin tiloissa, joissa matalan kynnyksen periaate toimii eli tilat eivät muuta sosiaalitoimeen. Paikka voi vaihtua nykyisestä, mutta paikan on oltava helposti lähestyttävä. Viisas päätös uudelta lautakunnalta!

En kirjoittanut kolumnia enkä kommentoi asiaa enää Nuorisoaseman sairaanhoitajan roolissa, sillä olen 20.1. ilmoittanut ottavani vastaan saamani terveydenhoitajan toimen opiskelijaterveydenhuollossa eli tulen toimimaan yhden lukion ja kolmen amm.oppilaitoksen terveydenhoitajana ensi viikon maanantaista alkaen Tuusulassa. Olen ottanut ja tulen ottamaan kantaa Nuorisoasemaan ja muuhun mielenterveys- ja päihdetyöhön liittyvää valtuutetun roolista - lasten ja nuorten valtuutetun roolista - katsoen.

Maanantaina 9.2. olin kunnanhallituksessa jälleen varajäsenen roolissa paikalla ja totesin jälleen puheenjohtajan poistuvan paikalta yhden kaavapykälän kohdalla. Toinen kokous ja toinen poistuminen - hyvin menee, eihän niitä jääviyksiä pitänyt juurikaan olla....

Kokouksessa nimettiin edustuksia moniin työryhmiin ym ja itse tulen olemaan jäsenenä Jokelan kehittämistyöryhmässä, siihen halusinkin kovasti mukaan.