Vihdoin rauhallinen hetki ja muut työt tehtynä, siis blogin kimppuun...
Uuden kauden ensimmäisen kokouksen ma 26.1. avasi valtuuston vanhin eli Inkeri Kostiainen, jatkon hoiti ensimmäiset kaksi vuotta puheenjohtajana toimiva Merja Kuusisto. Hallituksen johtoon nimettiin äänestyksen jälkeen Tuusulan kokoomuksen Juhani Sjöblom. Tuusulan luottamuselimet sai johtajansa ja sinipuna alkaa kauden paikkaneuvotteluista päätellen asenteella sinipuna vastaan muu maailma - vastakkainasettelu ei siis suinkaan ole ohi, kuten Niinistö joskus mainosti, ainakaan Tuusulassa vuonna 2009 ja tästä eteenpäin.
Valtuusto äänesti Tuusulan puolesta-valtuustoryhmän esityksestä Juhani Sjöblomin kelpoisuudesta kunnanhallitukseen ja sen johtoon. Äänestyksessä äänet jakautuivat JAA 33, EI 12 ja 6 valtuutettua äänesti tyhjää. Tyhjää äänesti mm kaksi demaria, yksi kokoomuslainen, kristillisdemokraatti, perussuomalainen ja kokoomuksesta lähtenyt keskiryhmiin sitoutumattomana lähtenyt valtuutettu. Valtuustoryhmämme jätti asiasta eriävän mielipiteen:
"Tuusulan puolesta valtuustoryhmä näkee, että
Juhani Sjöblomia ei olisi tullut valita kunnanhallitukseen, koska kuntalain 35 §:n vaalikelpoisuussäännösten nimenomaisena tarkoituksena on muun muassa estää valitsemasta kunnan toimielimen jäseneksi henkilöä, jonka asema liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä on sellainen, että luottamus hänen kykyynsä käsitellä asioita puolueettomasti vaarantuu.
Kuntalain säännös, sitä koskeva hallituksen esitys ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö antavat selvästi ymmärtää, että kunnassa liikentoimintaa harjoittavan yhteisön toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai omistaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen, mikäli liikeyritykseen vaikuttavia olennaisia asiakysymyksiä käsitellään kyseisessä toimielimessä usein ja niissä tehdyt ratkaisut ovat omiaan tuottamaan yritykselle olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Koska kuntalain vaalikelpoisuussäännökset täydentävät esteellisyyssäännöksiä ja ne yhdessä muodostavat kunnallisen päätöksenteon asianmukaisuutta turvaavan säännöskokonaisuuden, ei päätöksenteon tasapuolista käsittelyä ja yleistä hyväksyttävyyttä voi turvata vain sillä, että kyseessä oleva, suuren maanomistuksen omaava ja merkittävän liikeyrityksen johtavassa asemassa oleva henkilö vain jäävää itsensä yrityksensä asioita käsiteltäessä."
Merkittäviä maanomistuksia ja liiketoimia sekä rakennusalalla että sorabisneksessä olevalle henkilölle tulee usein jääviyksiä vastaan hallituksessa toimiessaan. Omia alueita koskevien kaava-asioiden ja rakennusoikeuksien määrän lisäksi voi miettiä ihan suoranaista lain mukaista ja minimissään moraalista jääviyttä mm. kaavoitusohjelmaan, kaavojen kiireellisyysjärjestykseen sekä Uudenmaan Ympäristökeskukseen annettaviin kunnanlausuntoihin liittyen.
Tuusulan kokoomus halusi maksimoida maanomistajien edustuksen kunnanhallituksessa ja valitsi toiselle miespaikalle Tapio Tammilehdon, jolla on pohjois-Tuusulassa maita ja kiinteistöbisneksiä. Edellisellä kaudella Tammilehto oli hetken aikaa myös hallituksessa, jäi pois kesken kauden, mutta on nyt taas valmis koitoksiin.
Ryhmämme jätti valtuuston kokouksessa seuraavan aloitteen:
"Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet julkisiksi
Tuusulan puolesta valtuustoryhmä esittää, että Tuusulassa otetaan käytäntö, luottamushenkilöiltä pyydetään tehtävän vastaanottamisen yhteydessä julkinen selvitys sidonnaisuuksistaan. Julkinen selvitys sidonnaisuuksista vaaditaan kansanedustajilta ja ministereiltä ja myös johtavilta viranhaltijoilta. Samanlaista avoimuutta tarvitaan myös kunnallishallintoon luottamushenkilöiden osalta. Pyydämme, että aloite käsitellään kiireellisenä vielä tämän kevään aikana."
Toimin itse kuluvalla kaudella Tuija Reinikaisen varajäsenenä kunnanhallituksessa kaksi ensimmäistä vuotta. Tähän ratkaisuun päädyin, vaikka minulle ryhmässäni tarjottiin suurimmalla äänimäärällä valtuustoon päässeenä hallituspaikkaa ja sen 2. varapuheenjohtajan paikkaa myös.
Perusteluina valinnalleni ovat mm. se, että takana on jo kokonainen 4 vuoden jakso kunnanhallituksessa ja on terveellistä vaihtaa välillä henkilöitä. En ymmärrä joidenkin ihmisten halua roikkua vuosikymmeniä samoissa tehtävissä. Varahenkilönä saan edelleen kaiken hallituspostin, luen listat läpi edelleen huolella ja olen yhteydessä varsinaisiin jäseniin pohjois-Tuusulaa koskevissa ja muissa itselleni tärkeissä asioissa.
En halua uhrata jokaikinen viikko montaa arki-iltaa kokouksiin ja viikonloppuja esityslistojen, puhelimen ja tietokoneen äärellä perheen ja itseni hyvinvoinnin kustannuksella. Liiallinen tehtävien hamuaminen johtaa helposti tilanteeseen, jossa mistään ei tiedä kunnolla mitään ja tätä haluan välttää ja keskittyä muutamaan asiaan. Lisäksi oma koiramme sai pennut, olen pitkään haaveillut yhden pennun ottamisesta ja sen haaveen toteuttamisen aika oli nyt. Oman ja perheen elämänlaadun huomioiminen on perua kuluneen kahden vuoden opeista elämän karikkoisella polulla, monet nuorten ihmisten hautajaiset läpikäyneenä on asiat laitettava tärkeysjärjestykseen ja sen nyt tein.
Lautakunnista halusin tekniseen lautakuntaan, koska se on ennestään vierain suurista lautakunnista ja haluan perehtyä siihen nyt.